Artikkeli 10.10.2024

Liiketoiminnan kehittäminen kasvatti amerikkalaiset parikymppisiksi

”Lennokkaan konseptin tekeminen ei ole välttämättä kauhean vaikeaa, mutta toteutuskelpoisen lennokkaan konseptin teko vaatiikin jo laaja-alaista osaamista. Amerikan työskentelymalli perustuu hypoteesien testaamiseen ja aktiiviseen oppimiseen”, suunnittelujohtaja Sami Maukonen toteaa.

Markkinaan reagoiminen kehitti Amerikasta asiakaslähtöisen suunnittelukumppanin. Arkkitehdit Sami Maukonen ja Teemu Nojonen keräsivät ympärilleen joukon osaajia ja yritys työllistää tänä päivänä parikymmentä suunnittelun sekä konseptoinnin ammattilaista.

Sami Maukonen & Teemu Nojonen
Suunnittelutoimisto Amerikan perustajat Sami Maukonen & Teemu Nojonen

”Arkkitehtiajattelu lähtee ikään kuin isoista kokonaisuuksista pienempiin yksityiskohtiin.”, Maukonen jatkaa.

”Kun tehdään isoja konsepteja, pystymme yhdistämään liiketoiminnalliseen kehitykseen rakennusteknistä ymmärrystä. Ja toisaalta meiltä löytyy käytännön tieto liiketoiminnan arjesta, vaikkapa kuinka keittiössä työskennellään”, täydentää Teemu Nojonen, joka toimii myös Amerikan luovana johtajana.

 

Näkemys syntyy kokemuksella ja tutkimuksella

Amerikalla on vahva ymmärrys kunkin projektin kokonaisuudesta. Siksi moni toimiston luomista konsepteista on päätynyt toteutukseen. Merkitys syntyy sisällöstä ja vaikuttavuudesta liiketoimintaan, ei hankkeen koosta.

”Meidän asiakkaamme ovat kaikki ammattilaisia, ja he hakevat osaavaa kumppania. Heillä on yleensä selkeä tavoite, esimerkiksi omistamiensa kiinteistöjen arvon kehitys. Kauppakeskuskehityksessä on tärkeää kasvattaa ymmärrystä eri kohderyhmistä ja vuokralaisten liiketoiminnasta. Kaupungin kaavoitusdatasta saamme tiedon siitä, miten kaupunki ja väestö tulevat kehittymään kohteen ympärillä. Liikennedatasta ja sisäänkäyntien mittauksista voimme arvioida asiakasvirtoja”, Sami Maukonen puhuu datan puolesta.

Kauppakeskus Hansa
Onnistumisen avain on ollut taito luoda vetovoimaisia tiloja, jotka houkuttelevat ihmisiä. Tämä vetovoima puolestaan tuo menestystä niin vuokralaisille, kiinteistöjen managereille kuin sijoittajille ja omistajillekin. (Kuva Hansakorttelista)

”Asiakaskyselyt ja kuluttajatutkimukset ovat myös työkalujamme. Esimerkiksi työympäristöjen osalta on mietitty paljon sitä, kuinka ihmiset saadaan koronan jälkeen etätöistä lähitöihin”, Nojonen muistuttaa.

”Vaikuttimia tutkimme esimerkiksi työpaikalla järjestettävissä työpajoissa. Niissä päästään usein käsiksi juurisyihin ja yksilötason motiiveihin”, Maukonen konkretisoi.

”Kaikessa tässä tutkimuksen ja datan ja teknisten työkalujen keskellä kyse on aina kuitenkin loppujen lopuksi ihmisistä. Haluamme ymmärtää asiakkaitamme, loppukäyttäjiä ja heidän asiakkaitaan, jotta voimme kehittää ihmiskeskeisiä ja helposti lähestyttäviä ratkaisuja”, Nojonen summaa.

 

Haastavat ajat vaativat entistä perustellumpia päätöksiä

Amerikan alkutaipaleella kaksikko sai läheiseltä yhteistyökumppanilta arvokkaan neuvon: ”palkatkaa itseänne viisaampia”. Amerikan osaajien ja markkinan kehityksen myötä yhtiön liiketoiminnan ytimeksi on muodostunut erilaiset kaupalliset kohteet yksittäisistä toimipisteistä kiinteistöihin. Osaamista skaalataan myös aluetasolle niin, että Amerikka on ollut kaupallisena konsulttina palveluiden osalta erilaisissa kortteli-, kampus- ja aluehankkeissa. On ollut hulppeita rakentamisen vuosia. Nyt yleinen taloustilanne näkyy myös Amerikan tilauskannassa.

Kauppakeskus Tripla
Merkittävä käänne tapahtui 2010-luvulla, kun Amerikka alkoi laajentaa toimintaansa kaupallisten kiinteistöjen ja palveluiden kehitykseen. Yksi keskeisistä projekteista oli Pasilassa sijaitseva  Tripla, Suomen suurin rakennushanke ja yksi pohjoismaiden isoimmista kauppakeskuksista, jossa Amerikka toimi konsepti- ja sisustusuunnittelijana.

”Hankesuunnitelmien konvertoituminen projekteiksi on juuri nyt ollut haastavampaa kuin muutama vuosi sitten. Kun investoinnit ovat osin jäissä ja asiakkailla on hankalaa saada rahoitusta se tarkoittaa tulevaisuuden patoutunutta investointitarvetta”, kertoo Amerikan toimitusjohtaja Heidi Lilja.

”Horeca- ja work-toimialat ovat nekin murroksessa, heidän loppukäyttäjien odotukset ja tarpeet muuttuvat. Onneksi pitkä kokemus usealta toimialalta tuo meille osaamista. Sen kun yhdistää asiakastarpeiden ymmärtämisen ja jatkuvan uteliaisuuden kanssa, voimme ammentaa kuhunkin asiakashankkeeseen juuri heille sopivat ratkaisut”, Lilja jatkaa.

Amerikan toimisto
Työskentelemme hankkeen tavoitteiden eteen ja ratkaisumme ovat ihmiskeskeisiä, kestäviä ja tuloksellisia.

Amerikan toimialoihin kuuluvat työympäristöt & toimitilakiinteistöt, kauppakeskukset & myymälätravintolat & hotellit sekä urbaanit kaupunkiympäristöt. Loppujen lopuksi kyse on tilojen ja ympäristön suunnittelusta niin, että ne luovat elinvoimaa sekä arvoa vuokralaisille ja omistajille. Sitä unelmaa Amerikka elää ja hengittää!

Tekemisiimme matkan varrella on uskonut useampi ihminen ja ilman heitä emme olisi tässä. Kiitämme siis sydämemme pohjasta kaikkia asiakkaita, yhteistyökumppaneita sekä entisiä ja nykyisiä työntekijöitä, jotka ovat osa Amerikan tarinaa!

Kaipaako kohteesi kehittämistä? Ole yhteydessä asiakkuusjohtajaamme Maria Kelteriin sähköpostitse maria.kelter@amerikka.fi tai soittamalla +358 40 595 8580. 

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Kauppakeskus Kampin “Kortteli”

Lue lisää

Helsingin Päärautatieasema

Lue lisää

Ruohonjuuren flagship

Lue lisää