Konseptisuunnittelu
Helsinki High-rise / Trigoni
Amerikka vastasi Helsinki High-rise -kilpailun voittaneen esityksen palvelukonseptista, kilpailuvaiheen johtamisesta ja kilpailuesityksen kokoamisesta.
Projektin lähtökohdat
Valtion Senaatti-kiinteistöjen ja Helsingin kaupungin järjestämällä Helsinki High-rise -kilpailulla haettiin korkeatasoista suunnitelmaa tornialueen asemakaavan pohjaksi ja toteuttajaa tornialueen rakentamisen käynnistävälle aloitusalueelle. Voittaja, YIT yhdessä Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäen kanssa, valittiin kaupunkisuunnittelullisin perustein. Amerikka vastasi esityksen palvelukonseptista yhdessä YIT:n kanssa sekä toisen vaiheen kilpailuesityksen koordinoimisesta ja kokoamisesta.
Laadukasta, toimivaa ja elinvoimaista kaupunkitilaa
Trigonin kaupunkitilan laatu syntyy korkean ja matalan vaihtelusta, puistomaisesta ja rakennetusta ympäristöstä sekä julkisen ja yksityisen tilan vuorottelusta. Korkeaa torniryhmää suojaavan matalan jalustan kivijalkaliikkeiden tunnelmaa on laajennettu katutasolle jalankulkijoiden ulottuville; alue muodostuu kaupunkimaisesta lähiympäristöstä. Ulkotilojen suunnitteluratkaisut tarjoavat sääolosuhteilta suojattuja, saapumiseen ja oleskeluun houkuttelevia aukioita ja reittejä.
Trigonin tornirakennusten ryhmä kohoaa kaupunkikuvalliseksi korosteeksi, yksilöllisten tornien muodostaessa yhtenäisen veistoksellisen kokonaisuuden. Pinta-alaltaan vaihtelevien kolmiopohjatornien julkisivujen jäsentely perustuu ruutu- ja raitapohjaisiin ”rastereihin”. Tornin julkisivun aikaa kestävä arkkitehtoninen idea muodostuu tästä materialistisesta raidan ja ruudun profiilista, ehjästä pinnasta. Itäalueen suunnitteluratkaisu vahvistaa Keski-Pasilan aluetta tornitalojen keskittymänä.
Trigoni sijaitsee usean risteävän liikkumismuodon polttopisteessä – kattavat pyöräilyn ja kävelyn reitit yhdistyvät Suomen vilkkaimpaan julkisen liikenteen keskukseen. Tornirakennuksista on sisäyhteys Triplaan ja sen joukkoliikenneterminaaliin. Kehitetty, vaiheittain toteutettavissa oleva suunnitteluratkaisu aktivoi Veturitien jalankulkualueeksi. Pasila-Konepaja-Kalasatama-akselin suunnittelualueen itäinen nivelkohta muodostaa Veturitieltä alkavan kaupunkirakenteellisen rajapinnan jatkaen kaupunkitilojen sarjaa.
Trigonin mixed-use -kaupunkikonsepti, tiivis lähiympäristö ja Suomen parhaat liikenneyhteydet luovat edellytykset elävälle kaupunkikeskustalle. Kaupan, työn, hotellin, asumisen ja liikkumisen palvelukokonaisuudet on sovitettu täydentämään Triplan palveluita ja vahvistamaan Keski-Pasilan vetovoimaa. Tällä varmistetaan, että kaupunkikeskusta on vireä kellon ja vuoden ympäri. Läpileikkaava käyttäjälähtöinen ajattelu muodostaa pohjan kestävän kehityksen periaatteiden toteutumiselle myös tulevaisuuden muutostilanteissa. Trigonin tavoitteena on muodostaa Pasilaan aito DMA-kortteli.
Suunnitteluprosessi
YIT ja Helsingin kaupunki laativat Trigoni-ehdotuksen pohjalta asemakaavan koko Länsialueelle ns. kumppanuuskaavoituksena. Yhteinen tavoite on, että YIT toteuttaisi myös Länsialueen loppuosan (ns. eteläosa) aloitusalueen rakentamisen jälkeen tai osittain limittäin aloitusalueen rakentamisen kanssa. Aloitusalueen rakentaminen voi käynnistyä asemakaavoituksen vahvistuttua, arviolta vuosina 2020–2021.
Faktat
Kohde:
Helsinki High-rise / Trigoni
Asiakas:
YIT
Ajankohta:
2018
Laajuus:
120 000m²
#designbyamerikka:
Alueen palvelukonsepti sekä toisen vaiheen kilpailuesityksen koordinointi
Top 3
- Kilpailuvoitto
- Asiakaskokemuksen ja palveluiden suuri rooli kilpailuesityksessä
- Esimerkillistä yhteissuunnittelua konsortion jäsenten kesken
Työryhmä
- Amerikka: Jere Gröhn, Teemu Nojonen ja Tomi Jokinen
- YIT, Arkkitehtitoimisto Lahdelma&Mahlamäki, Marker, Näkymä, Sitowise, Ramboll, Caverion, KONE Suomi, Akukon, Peri Suomi, Brick Visual Solutions, L2 Paloturvallisuus ja Rowan Williams Davies & Irwin
Sinua saattaisi kiinnostaa myös