Tarkalla data-analyysillä kannattavaa kiinteistökehitystä
Kuluerästä investointi
Kun tiedetään, ketkä ja miten kiinteistöä tai aluetta käyttävät, voidaan palvelurakenne, tilamuutokset ja ilmekonsepti suunnitella juuri oikein. Näin turvataan, että käsillä oleviin muutoksiin käytettävä raha on kuluerän sijaan investointi. Amerikassa kohderyhmän ja tulokulman määrittäminen ei ole mutua, vaan se perustuu eri datalähteistä saatavan informaation tehokkaaseen yhdistämiseen ja ymmärtämiseen. Tätä lähestymistapaa olemme jo vuosia hyödyntäneet ja kehitämme jatkuvasti paremmaksi. Hyödynnämme esimerkiksi lukuisia erilaisia paikkatietokantoja sekä seuraamme jatkuvasti markkinan kehitystä. Lisäksi huomioimme aina kaiken tiedon, mitä tilaaja voi prosessin alussa ja aikana meille kohteesta kertoa, esimerkiksi sen nykyiseen palvelukokonaisuuteen, kehityssuunnitelmiin, vuokralaistyytyväisyyteen sekä vuokraukseen ja sen malleihin liittyen.
Mitä kannattaa korostaa ja mitä luoda lisää?
Näistä lähtökohdista koostamme ymmärryksen kehitettävästä kohteesta ja laadimme johtopäätökset muutosehdotuksia varten: Mitkä ovat juuri tämän kohteen valtit ja miten niitä kannattaa korostaa sekä toisaalta, mitä ehkä tuoda lisää?
Analyysiaineisto investointipäätöksen tueksi
Sen lisäksi, että tarkka lähtöanalyysi varmistaa suunnitteluprosessin ja -ratkaisujen tarkoituksenmukaisuuden, hyötyy tilaajamme prosessista muillakin tavoin. Analyysiaineistoa voidaan käyttää sellaisenaan moniin muihinkin tarkoituksiin, esimerkiksi liittää saavutettavuuskaavioita vuokraus- ja markkinointiaineistoihin. Tämän lisäksi huolellinen analyysimme tarjoaa tilaajallemme tasokasta informaatiota sisäisen päätöksentekoprosessin tueksi, esimerkiksi investointipäätöksiin.
Lähtöanalyysimme keskeisimmät osa-alueet ovat pähkinänkuoressaan:
- Kehittyvä kaupunkiympäristö
- Elinvoima ja palvelurakenne
- Saavutettavuus ja liikkuminen
- Imago ja fiilis
Näissä kohteissamme olemme analyysillä on ollut erityisen suuri rooli:
Helsingin maanalaisen kokoojakadun ideakartoitus
Jätkäsaaren palvelukortteli Jätkän Messi
Alla olevalla videolla kestävän kehityksen tiimimme, eli Susanna Leppänen, Tuuli Korjus ja Roosa Verkasalo kertovat tarkemmin kuinka Amerikka tukee asiakkaitaan kestävän kehityksen kysymyksissä, ja miksi kestävyysastioiden huomioimeinen nyt on myös taloudellisesti kannattavaa. Videolla käsitellään erikseen myös analyysin merkitystä.
Kirjoittaja Tuuli Korjus on Amerikan kehitysjohtaja, kiinteistötalouden DI ja arkkitehti.
Artikkeli on kolmas osa Parempaa rakennettua ympäristöä kestävän kehityksen ehdoilla, analyyttisella otteella – kolmiosaisesta artikkelisarjasta. Artikkelisarjan ensimmäiseen osaan pääset tästä ja toiseen osaan tästä.
Mikäli projektisi kaipaa kiinteistökehityksen asiantuntijaa, voit olla yhteyedessä Tuuliin sähköpostitse tuuli.korjus@amerikka.fi tai soittamalla +358 040 734 6699.
Lähteet:
- Yhdistyneet Kansakunnat (YK): Pariisin ilmastosopimus.
- Darko, A., Zhang, C. And Chan, A.P.C., 2017. Drivers for green building: A review of empirical studies. Habitat International, 60, pp. 34-49.
- Mangialardo, A., Micelli, E., Saccani, F., 2018. Does Sustainability Affect Real Estate Market Values? Empirical Evidence from the Office Buildings Marketin Milan (Italy). Sustainability, 11(1): 12.
- Read, D.C., Sanderford A.R., 2018. Sustaining sustainability in large real estate investment management firms. Journal of Real Estate Portfolio Management, 24, pp. 19-33.
- Sitra: Sitran selvityksiä 117
- Ym.fi/vähähiilinen rakentaminen