Sustainability-tiimi Amerikan asiakkaiden käytössä

Sen lisäksi, että haluamme olla kunnianhimoisia rakennetun ympäristön ja tilasuunnittelun ammattilaisia, haluamme olla edelläkävijöitä myös kestävän kehityksen huomioimisessa projekteissamme. Tämän vuoksi olemme perustaneet kestävän kehityksen tiimin, joka on asiakkaidemme apuna aina tarvittaessa kaikissa projekteissamme. Voimme vastata entistä paremmin sekä tulevaisuuden tiloihin ja rakennuksiin kohdistuviin vaatimuksiin, että asiakkaidemme tarpeisiin kestävän kehityksen tiimimme avulla. Meillä on ilo esitellä keke-tiimimme!

susanna leppänen

Susanna Leppänen, arkkitehti SAFA ja kestävän kehityksen asiantuntija

Oma kestävän kehityksen osaamiseni painottuu arkkitehdin työhön, kuten kaupunki- ja rakennussuunnittelun konkreettisiin ratkaisuihin. Kehitän jatkuvasti osaamistani koulutusten ja Amerikan oman kehitystyön kautta, jotta suunnittelumme perustuu ajankohtaiseen tietoon. Suunnittelussa ja projektityössä kestävä kehitys omasta puolestani näkyy projektin kestävien tavoitteiden määrittelyssä, suunnitteluratkaisujen arvottamisessa ja materiaalivalinnoissa. Kaupunki- ja rakennussuunnittelussa kestävämpi arkkitehtisuunnittelu näkyy kokonaisvaltaisemmin suurempien linjojen määrittelyssä. Esimerkiksi ajankohtainen konsepti ja paikkojen tasa-arvoinen saavutettavuus nousevat tällöin suurempaan rooliin, kun taas korjausrakentamisessa ohjauksen ja suunnittelun painotus on enemmän materiaaleissa ja tekniikassa. Detaljitasolla taas esimerkiksi seuraan suunnitelmien hiilijalanjälkeä laskelmilla. Kestävämpi arkkitehtuuri on yhdistelmä ekologisia ja vähähiilisiä ratkaisuja sekä kohteen elinkaaren ja identiteetin huomioimista, visuaalisesta kokemuksesta tinkimättä.

Projekteissa Susannan osaaminen on erityisesti:

  • Suunnitteluratkaisujen arvottaminen: kaikkien kestävyyden osa-alueiden huomioiminen, painottuen ekologiseen ja sosiaaliseen kestävyyteen
  • (elinkaaren) Hiilijalanjälkilaskenta: suunnitelmien arvottaminen hiili-intensiivisyyden perusteella
  • Kestävämmät arkkitehtuurikonseptit: (esim. Kilpailuissa ja uudiskohteissa), kokonaisvaltaiset arkkitehtoniset ratkaisut kaupunki- ja rakennussuunnittelussa perustuen suuntaukseen, olojen optimointiin ja yhteyksiin jne.
  • Konkreettinen suunnittelutyö: passiiviset suunitteluratkaisut

Tuuli Korjus Kehitysjohtaja

Tuuli Korjus on Amerikan kehitysjohtaja, kiinteistötalouden DI, arkkitehti sekä kestävän kehityksen asiantuntija

Rakennetulla ympäristöllä on valtava vaikutus ilmastonmuutoksen hallinnassa. Uskon, että kiinteistökehityksessäkin ilmastoasioiden painoarvo tulee vain kasvamaan ja osaaminen tällä alueella on yhä enemmän viability-asia kuin lisäpalvelu. On tärkeää ymmärtää, millaisia muutoksia regulaatio tuo EU-tasolla sekä kansallisella tasolla kiinteistön käyttäjän ja sijoittajan näkökulmasta vaatimuksiin ja miten näihin konkreettisesti voisi vastata. Oma osaamisalueeni painottuu markkinatarpeiden ymmärrykseen ja strategisten painopisteiden hahmottamiseen – mihin konseptointi- ja suunnitteluprosessissa kannattaa panostaa, jotta vastaamme mahdollisimman tarkasti tilaajiemme tulevaisuuden tarpeisiin vastuullisuuden osalta.

Projekteissa Tuulin osaaminen on erityisesti:

  • Kestävän kehityksen mittaroinnin työkalupakki ja sen vaikuttavuus kiinteistö- ja portfoliotasolla.
  • Kestävän kehityksen tavoitteiden asetannan merkittävyys ja markkinavaatimukset.
  • Kestävä kehitys osana houkuttelevaa kehityskonseptia, kuluerästä investoinniksi-ajattelu projekteissa.

roosa verkasalo

Roosa Verkasalo, sisustusarkkitehti ja kestävän kehityksen asiantuntija

Olen erikoitunut rakennetun ympäristön ja urbaanin kulttuurin rajapintojen tarkasteluun kestävän kehityksen näkökulmista poikkitieteellisen Creative Sustainability -maisterin (Aalto-yliopisto) opintojeni myötä.

Suunnittelukokemusta minulla on ravintola-, hotelli-, työtila-, laiva- sekä retail-suunnittelun saroilta. Kokemusta on karttunut luonnossuunnittelusta, konseptin rakentamiseen ja toteutuksen valvontaan. Sisustusarkkitehtuurin ja kestävyyden teemojen ymmärrys mahdollistaa vastuullisuuden, hyvinvoinnin ja toiminnallisuuden tuomisen osaksi kaikkia työvaiheita. Vahvuuksiini kuuluu järjestelmällinen ja huolellinen työskentelytapa.

Ajattelen, että kestävä kehitys on rakennetun ympäristön parissa työskenteleviä aloja poikkileikkaava näkökulma. Työni edellyttää sujuvaa sidosryhmäviestintää, suureen kuvaan vaikuttavien syy-seuraussuhteiden tunnistamista ja kykyä rakentaa näiden pohjalta design-prosesseja, jotka tukevat strategisia tavoitteita ja kestävät aikaa.

Projekteissa Roosan osaaminen on erityisesti:

  • Rakennetun ympäristön parissa työskenteleviä aloja poikkileikkaava näkökulma
  • Kestävän kehityksen näkökulman tuominen kaikkiin tilasuunnitteluprosessin vaiheisiin
  • Rakennetun ympäristön ja urbaanin kulttuurin rajapintojen tarkastelu kestävän kehityksen näkökulmista

Lue Amerikan kestävän kehityksen roadmapista tästä!

Alla olevalla videolla kestävän kehityksen tiimimme, eli Susanna Leppänen, Tuuli Korjus ja Roosa Verkasalo kertovat tarkemmin kuinka Amerikka tukee asiakkaitaan kestävän kehityksen kysymyksissä, ja miksi kestävyysastioiden huomioimeinen nyt on myös taloudellisesti kannattavaa.

Mikäli projektisi kaipaa kestävän kehityksen asiantuntijaa, voit olla yhteydessä Tuuli Korjukseen sähköpostitse tuuli.korjus@amerikka.fi tai soittamalla +358 040 734 6699.

Lue lisää